Terijoen Sos. dem Työväenyhdistys
>Toimintakalenteri ja ilmoitustaulu
>Esittely ja johtokunta
>Puheenjohtajan palsta
>Vaalit
>Kuvagalleria

Yhdistyksen edustajat Kunnallisissa luottamustoimissa
>Kaupunginvaltuusto
>Kaupunginhallitus
>Lautakunnat ja kuntayhtymät

Yhdistyksen edustajat Kunnallisjärjestössä
>Esittely
>Kunnallistoimikunta
>Edustajisto

 
PUHEENJOHTAJAN PALSTA

 VASTAUKSENA ”KANTELIJALLE”

Keski-Uusimaassa 12.01 olleen artikkelin johdosta on aiheellista vastata joihinkin Reino Kettusen esittämiin virheellisiin tietoihin, vaikka en ole pitänyt tarpeellisena vastailla tällaisiin asiattomiin väitteisiin. Edellisen kerran olen oikaissut vääristeltyjä syytöksiäsi alkuvuodesta 2010 käsittäen osittain samojakin asioita, kuin nyt olet haastattelussasi tuonut esille.

Onkohan tässä kysymyksessä vanhenevan miehen katkeruus saamastaan kohtelusta tehtäessä esityksiä valittavista henkilöistä Mestariasuntojen hallitukseen vuonna 2005, jolloin Järvenpään Työväenyhdistys esitti tilallesi Kaija Tuurin. Ei tuosta taida vielä kymmentä vuotta olla kulunut. Minä olisin tuolloin nähnyt, että olisit edelleen jatkanut. Asiantuntemuksesi sekä ammattitaitosi olisivat olleet edelleenkin hyödyttämässä yhtiön kehitystä. Eroamisesi Sos.dem. puolueesta varmaankin juontaa juuri edellä mainituista tapahtumista eikä suinkaan Mestariasunnoista.

Yhtiön hallinnossa oloni ajan olen pyrkinyt pitämään puoluepolitiikan ulkona yhtiön hallinnosta ja muusta toiminnasta, vaikka hallitus koostuukin enemmistöltään poliittisesti valituista henkilöistä. Tässä on nähdäkseni onnistuttu, vaikka henkilöt hallinnossa ovat vuosien varrella vaihtuneet. Henkilökohtaisesti en häpeä olla Sos.dem. puolueen jäsen. Minulla on usko ja luottamus siihen, että sosialidemokraattisella asioiden hoidolla kuntalaisia niin kuin Mestariasuntojen asukkaita kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Ennen kaikkea tuemme toiminnallamme heikompiosaisia.

Oltuasi ansiokkaan työrupeaman Mestariasuntoja vastaavan vuokrataloyhtiön toimitusjohtajana Roihuvuoressa Helsingissä, tiedät varmasti, että valtion lainoittamaa vuokra-asuntotuotantoa pyörittävän yhtiön tulee toimia omakustannusperiaatteella. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA tarkastaa ja seuraa vuokrataloyhtiöiden toimintaa jatkuvasti. Edellä mainittuun tarkastustoimintaan perustuen väitteesi asukkaiden lypsämisestä ei ole perusteltua.

Olit itsekin tuolloin yhtiön hallituksessa, kun saimme kanssasi aikaiseksi neuvottelemalla nykyisen kaupunginjohtajan kanssa ratkaisun, jonka mukaan kaupunki antoi yhtiölle samansuuruisen korottoman ja lyhennysvapaan lainan 33 vuodeksi. Tällä korottomalla lainalla yhtiö maksoi kaupungin aiemmin myymien lainojen ennenaikaisen takaisin maksun aiheuttamat noin 236.000 euron kulut, kun kaupungin ottamat alkuperäiset lainat uusittiin toisissa rahalaitoksissa halvempikorkoisiin lainoihin.

Samoihin aikoihin yhtiö järjesteli aikaisempaa lainakantaa muiltakin osin, saavuttaen noin 200.000 euron vuosittaiset korkosäästöt. Nämä ovat olleet toimenpiteitä, joilla on ajettu nimenomaan asukkaiden etuja pitäen vuokrataso kohtuullisena. Lainojen uudelleen järjestelyjä on jatkettu myöhemminkin saamalla aikaan huomattavia korkosäästöjä, joka on vaikuttanut suoraan vuokratasoa alentavasti.

Myöhemmin olemme päässeet kaupungin kanssa sopimukseen siten, että tuon kyseisen kaupungin antaman korottoman ja lyhennysvapaan lainan määrän mukaisella summalla kaupunki on korottanut yhtiön osakepääomaa, eli kaupunki on maksanut tämän lainan itse itselleen. Näin aiemmin kaupungin yhtiölle aiheuttamat tarpeettomat kulut eivät ole tulleet koskaan vuokralaisten maksettavaksi, vaan kaikkien kaupunkilaisten, joiden taloutta tehdyillä toimenpiteillä kaupunki paikkasi.

En tunne Kreikan valtion maksamien lainankorkojen suuruutta. Järvenpään kaupunki perii aikoinaan antamistaan ensisijaislainoistaan (lainoja noin 5 000 000 €) kuuden prosentin korkoa. Joissakin kunnissa peritään ARA:n rahoitusehtojen mukaista suurinta mahdollista  8% korkoa.

Kieltämättä 6 % korkona on korkea, mutta koron suuruus perustuu yhteiseen sopimukseen, jonka mukaan kaupunki ei myöskään peri sijoittamalleen osakepääomalle oman pääoman korkoa joka toisi yhtiölle muita verotuksellisia kuluja. Kokonaisuudessaan sopimus on asukkaiden edun mukainen.

Asiaton arvostelusi kohdistuu myös Mestariasuntojen tytäryhtiön Mestaritoiminta Oy:n toimintaan. Väitteesi Mestaritoiminnan aiheuttamista paineista Mestariasuntojen asunnonvuokriin, ”kun se huolehtii ilman kilpailua, eli siis kovilla hinnoilla kiinteistöhuollosta”, ei ole totuuden mukainen. Kiinteistöhuolto ja siivous on sisäistetty juuri nimenomaan saadaksemme kustannukset kuriin ja ennen kaikkea nostaaksemme laatutasoa, asukasviihtyvyyttä ja turvallisuutta. Viimeisimmän asukastyytyväisyyskyselyn mukaan esimerkiksi siivous on parantunut kouluarvosanoin mitattuna kuudesta yli kahdeksaan.
Myös Mestaritoiminnan laskutus huollon ja siivouksen osalta toimii omakustannusperiaatteella ilman yhtiölle asetettuja voittotavoitteita, jotka yksityisten huolto- ja siivousyritysten hinnoittelussa on huomioitu.

Rakennustoiminnan kuluja ei missään vaiheessa ole sisällytetty asuntojen vuokriin, niin kuin haastattelussasi annat ymmärtää. Rakentamiskulut vaikuttavat ainoastaan rakennettavan kohteen vuokratasoon ja rakentaminen oman yhtiön toimesta säästää noin 15 % kokonaiskustannuksista. Tämä on voitu todeta kilpailuttamalla hankkeita kokonaisurakkana, jolloin urakkahinta on muodostunut niin korkeaksi, että ARA ei ole hyväksynyt hankinta-arvoa, eikä myöntänyt lainaa. Samat hankkeet on voitu toteuttaa kilpailuttamalla projektinjohtourakkana Mestaritoiminnan kautta ARA:n hyväksymiin hankintahintoihin.
ARA on määritellyt koko maassa käytettävät ARA tuotannon tonttihinnat. Näillä hinnoilla Mestariasunnot on ostanut kaikki tontit Järvenpään kaupungilta harjoittamatta minkäänlaista tonttikeinottelua.

Mannilantien Liiketalo ei ole Mestariasuntojen omistuksessa, vaan sen omistaa Mestaritoiminta Oy, jolta Mestariasunnot on vuokrannut toimitilat. Yhtiön maksama vuokra on edullisempi, kuin joka olisi muodostunut yhtiön hankkiessa toimitilat muualta, tai kaupungin ostaessa ja vuokratessa ne yhtiölle. Edulliseen vuokraan on päästy nimenomaan ostamalla koko liiketalo ja vuokraamalla siitä tiloja edelleen muille yrittäjille. Liiketalon ostohintaa ei ole julkaistu myyjän pyynnöstä, mutta voin vakuuttaa sinulle Reino, että se oli todella edullinen. Tälläkin menettelyllä on ollut pelkästään alentava vaikutus Mestariasukkaan maksamaan vuokraan, onhan yhtiölle saatu toimitilat lähes puoleen käyvästä hinnasta.   

Kaikkea hyvää sinulle Reino
toivottaapi toveri p.virtanen

 

 

 

PÄTKIIKÖ MUISTI VAI ONKO SE VALIKOIVA

Näiden kaikkien neljänkymmenenkuuden vuoden aikana, jotka olen Järvenpään kunnallisten asioiden hoidossa mukana ollut, periaatteenani on ollut kuunnella kuntalaisia ja hoitaa asioita meidän kaikkien parhaaksi. En ole pitänyt tarpeellisena vastailla kaikenlaisiin yleisönosastokirjoituksiin, koska näillä ei asioita hoideta, vaan usein jopa vahingoitetaan.

Ainahan on ollut niin, että vaaleilla luottamustoimiin valitut näitä asioita hoitavat  ja rakit räksyttävät. Usein vaan näillä räksyttäjillä tahtoo muisti olla sangen valikoiva, niin kuin nyt sinullakin, Reino Kettunen, kirjoittaessasi Viikkarin sana sanasta osastoon 20.2.2010.

Minulla  on usko ja luottamus, siihen että sosialidemokraattisella toiminnalla kuntalaisia kohdellaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ja ennen kaikkea tuemme toiminnallamme heikompiosaisia.
Mestariasuntojen toiminta on muuta kuin puoluepolitiikkaa. Ollut koko toiminnan ajan, perustuen juuri muun muassa asukkaiden etuun.

Muistat Reino aivan oikein, että kaupunki tosiaan myi edellisen kaupunginjohtajan (jota kovasti kirjoituksesi alussa kehut) aikana kaupungin vuokrataloyhtiöille antamansa  ensisijaislainat erittäin kovalla korolla ja huonoilla muilla ehdoilla. Toimenpiteellä parannettiin kaupungin silloinkin ”kuralla ollutta taloutta.”Tämä tapahtui jo ennen vuokrataloyhtiöiden fuusioimista yhteiseen yhtiöön Mestariasuntoihin. Tästä lainojen myynti operaatiosta myöhemmin koituvat toimenpiteet sen sijaan olet unohtanut, vai onko muistisi tällä kohtaa valikoiva.

Olit itsekin tuolloin yhtiön hallituksessa ”nauttimassa kokouspalkkioista.” Tosiasiahan on, että sinun ja minun toimesta saatiin aikaiseksi neuvottelemalla nykyisen kaupunginjohtajan kanssa ratkaisu jonka mukaan kaupunki antoi yhtiölle saman suuruisen korottoman ja lyhennysvapaan lainan, jolla yhtiö oli maksanut myytyjen lainojen ennenaikaisen takaisin maksun aiheuttamat noin 200.000 euron kulut. Alkuperäiset lainat uusittiin toisissa rahalaitoksissa halvempikorkoisiin lainoihin

Samoihin aikoihin yhtiö järjesteli  aikaisempaa lainakantaa, saavuttaen noin 200.000 euron vuosittaiset korkosäästöt. Nämä ovat olleet toimenpiteitä joilla on ajettu nimenomaan asukkaiden etuja voimalla pitää vuokrataso kohtuullisena.

 Myöhemmin olemme päässeet kaupungin kanssa sopimukseen siten, että tuon kyseisen kaupungin antaman  korottoman ja lyhennysvapaan lainan määrän mukaisella summalla on kaupunki korottanut yhtiön osakepääomaa ja näin aiemmin kaupungin yhtiölle aiheuttamat tarpeettomat kulut eivät ole tulleet asukkaiden maksettavaksi, vaan kaikkien kaupunkilaisten, joiden taloutta tehdyillä toimenpiteillä paikattiin.

Toinen mielenkiintoinen väittämä kirjoituksessasi oli, että yhtiön hallituksen ”puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkaa.” Yhtiössä vain työsuhteessa oleville sekä toimitusjohtajalle maksetaan kuukausipalkkaa. Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot maksetaan kaupungin luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön mukaisesti. Näiden saatujen palkkioiden kanssa  jokainen hallituksen jäsen voi toimia aivan niin kuin haluaa, lahjoittaa osan edustamalleen puolueelle tai vaikkapa hänelle verojen jälkeen jäävän koko summan puolueelleen tai muuhun hyväntekeväisyyteen.

Vaikka kirjoituksessasi leimaatkin kokoomuksen ja demarit puoluetuen saajiksi, niin miten siihen lisäät  keskustan? Mestariasuntojen hallituksessa ei keskustalla ole edustajaa joten sillä suunnalla ei maksettuja palkkioita voida puolueelle siirtää, kun niitä ei ole. Tällä kertaa keskusta on varmasti ”syytön.”

Järvenpään kaupunki perii yhtiölle antamistaan niin sanotuista tertiäärilainoista korkoa, on totta, mutta minä en ainakaan tiedä mistä saisi ilmaista rahaa, sen sijaan  sijoitetusta osakepääomasta omistajalle ei makseta korkoa kuten yleensä sijoitustoiminnassa on tapana. Olisikohan tässä nyt jonkinlaista kaupungin ”vastaantuloa.”

Oltuasi ansiokkaan työrupeaman vastaavanlaisen vuokrataloyhtiön toimitusjohtajana Roihuvuoressa Helsingissä, tiedät varmasti, että valtion lainoittamaa vuokratalotuotantoa pyörittävän yhtiön tulee toimia omakustannusperiaatteella. ARA tarkastaa ja seuraa yhtiön toimintaa jatkuvasti.
Se, että Järvenpäässä kaupunkikonsernin eri toimijoiden rahavarat ovat yhteisellä konsernitilillä, on kaikkien kaupunkilaisten hyödyksi, etenkin vuokrataloyhtiön asukkaiden eduksi. Mestariasunnoilla on tilinkäytössä olemassa luottoraja. Nyt, kun yhtiössä omistajan ohjauksessa on aloitettu rakentamaan uudistuotantoa sekä varsin mittavalla ohjelmalla peruskorjattu vanhaa rakennuskantaa, olemme voineet käyttää tätä konsernitilin luottoa varsin pienellä korolla. Puheet siitä, että kaupunki käyttäisi asukkailta kerättyjä rahoja, on täysin ”tuulesta tempaistuja.”         

Lopuksi vielä, olisi varmaan sinun Reino tarpeellista tutustua hieman tarkemmin valtuuston viime syksynä päättämiin kiinteistöveroprosentteihin ennen kuin niistä seuraavan kerran kirjoitat, tulisi edes jotain oikein. Minunkin mielestäni syksyllä tehty päätös on kohtuuton. Korotus aiempaan tasoon on iso, isompi kuin moni on vielä tajunnutkaan.

 Mestriasuntojen hallinnossa olemassaolon ajan olen pyrkinyt pitämään puoluepolitiikan ulkona yhtiön hallinnosta ja kaikesta toiminnasta. Tässä on nähdäkseni onnistuttukin, vaikka henkilöt hallinnossa ovat vuosien varrella vaihtuneet . Kaikki ovat kuitenkin sitoutuneet toimimaan yhtiön toiminta-ajatuksen ja arvojen  mukaisesti.

Mestariasunnot tarjoaa  toimivia koteja ja sujuvaa asumista elämän eri vaiheisiin Järvenpäässä.
Yhtiön aarvoja  ovat: 1. Yhteiskuntavastuullisuus 2. Asiakaslähtöisyys 3. Oikeudenmukaisuus 4. Luotettavuus 5. Iskukykyisyys.
Yhtiön visio : Halutuin vuokranantaja Järvenpäässä.

Pentti Virtanen

 

VALTUUSTO VAIHTUI

Maanantaina se sitten alkoi. Uusi kaupunginvaltuusto istui ensimmäisen kokouksensa. Eikä ihan läpihuutojuttuna. Sirkushuvista piti huolen jälleen kepulaiset. Tavoilleen uskollisena. Sama meno jatkuu kuin edelliselläkin kaudella. Eli ei mitään johdonmukaisuutta asioiden käsittelyssä. Useampi vuosi on on itketty paremman kaupunkikehityksen perään. Kaavoityksen, elinkeinopuolen ja maapolitiikka on ollut täysin hoitamatta. Nyt kun uuden hallintomallin mukaan juuri näitä asioita yhteensovittamaan ollaan saamassa kehitysjohtaja, ei
kepun mielestä tätä tarvitakkaan. Heidän mielestään uusia virkoja ei pidä perustaa.
Näinhän se on, uusia virkoja ei tule perustaa. Vaan, kun hallintojohtajan virka on muutettu kehitysjohtajan viraksi, ei kysymyksessä olekaan uusi virka. Kannattaisikohan asioihin perehtyä hieman paremmin kepunkin porukoissa, kun on porukassa oikein useampia valtiosihteereitäkin.
Kaupunki on nyt saanut uuden hallituksenkin seuraavaksi kahdeksivuodeksi. Vaihto olikin vilkasta.Vanhan hallituksen yhdestätoista jäsenestä ainoastaan kaksi uusi jäsenyytensä.
Uudessa hallituksessa on siis peräti yhdeksän uutta jäsentä.
Nyt kun uudet tuulet puhaltavat, alkaa varmaankin kepun vastusteluista huolimatta tapahtua

Jotain valtuustosta puuttui? Viitaniemi poikkeavine ehdotuksineen. Nyt ollaan vain Markkasen Lassin varassa, mutta tuleepa sieltäkin, mutta kukapa nyt kannattaa.

Lautakuntien valinnat sujuivat ennakkoon käytyjen neuvottelujen ja yhteensovittamisten johdosta yksimielisesti puheenjohtajan tekemien esitysten pohjalta.
Reinostakin tuli liikuntalautakunnan puheenjohtaja. Kun ei ulkoa niin sitten sisältä.

Yhdistyksemme kunnallisiin luottamustoimiin valitut, voit lukea toisaalta sivuiltamme.

Eipähän paikallislehdelläkään ollut tiistaina muuta uutisoitavaa valtuusto kokouksesta kuin minkä värisen puvun Herra Helenius oli kokoukseen valinnut. Tuusulan valtuuston kokous oli kiinnostanut paikallislehteäkin. Että silleen!

 

EI SE AINA HERKKUA OLE

Kunnallisvaalit lähestyvät hyvää vauhtia, loppusuora alkaa häämöittää. Mitäpä siellä näkyy? No,ainakin järvenpäässä valtuustopaikka 51 onnelliselle. Vai voiko sanoa onnelliselle,miksipä ei näin alkuun ainakin.
Jossain vaiheessa ainakin joillekin ensikertaa sisällemenijöille tulee turhautumisen tunne.
Kokous on kestänyt kuusikin tuntia puheita kuunneltu ja ja mikään ei ole muuttunut
vaikka on äänestettykin. Eräiden pitäessä samat puheet vuodesta vuoteen.
Arvostelua riittää, harvoin rakentavia muutosehdotuksia. Onneksi niitäkin sentään joskus.
Toivonkin uudelta valtuustolta sellaista kokoonpanoa, että valtuustossakin päästään asiallisiin keskusteluihin. Toivottavasti myös uudet valtuutetut havaitsevat mahdollisimman pian sen tosiasian, että varsinainen vaikuttaminen asioihin tehdään jo asioiden käsittelyssä ryhmissä. Ryhmien välisten neuvottelujen jälkeen hyvin harvoin voidaan asioita enään muuttaa.
Että silleen!

 

ASUNTORAKENTAMINEN  JÄRVENPÄÄSSÄ

Rakentaminen tulee hiljenemään Järvenpäässä, niin kuin koko maassa. Merkit ovat selkeät,rakennustarvikkeiden hinnoissa on tapahtunut laskua. Urakkatarjouksia saadaan runsaammin ja hinnat ovat kohtuullisempia kuin vuotta aiemmin.
 
 
Järvenpään tavoitteena on tasapainottaa pääkaupukiseudun asuntotuotantoa hiljattain solmitun aiesopimuksen mukaan. Sopimus on solmittu valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien kesken mukaan lukien kuuma-kunnat.
Sopimuksessa mukana olevat  kunnat sitoutuvat rakentamaan pääkaupunkiseudulle noin 12000-13000 asuntoa vuosittain joista 20% on vuokra-asuntoja.
Tämä tietää Järvenpään osalle noin 500 asuntoa vuodessa joista vuokra-asuntoja on noin 100.

Kaupungin vuokrataloyhtiö on kaavaillut  tulevaisuuden suunnitelmissaan  rakentavansa noin 400 uutta vuokra-asuntoa vuoteen 2015 mennessä. Yhtiön suunnitelmat ovat hyvin linjassa tehdyn aieopimuksen kanssa.

Kaupungin sopimiin asuntomääriin ei tulla pääsemään,ellei kaupungin jäljellä olevia tontteja saada paremmin kartoitettua ja myyntiä aktiivisemmaksi, myös kaupungin omalle vuokrataloyhtiölle.

Helsingin sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen vetämä "neljän viisaan" ryhmä on ehdottanut uusia toimenpiteitä pitkäaikaisasunnottomuuden puolittamiseksi 2011 mennessä ja poistamiseksi 2015 mennessä.

STAKESin selvityksen mukaan Suomeen tarvitaan 9000 – 24 000 tehostetun palveluasumisen paikkaa lisää yli 75-vuotiaille vuoteen 2025 mennessä. Kuntien valinnoista riippuen tulisi tuottaa 600 - 1600 asumispaikkaa vuodessa seuraavan vajaan 20 vuoden ajan. Kaupungin vuokrataloyhtiö yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa on aloittanut näiden asioiden toteuttamisen Järvenpään kaupungin osalta.

Järvenpäässä on tällä hetkellä lähes 17 000 taloutta joista vuokralla asuu  noin 30 %. Järvenpään väkiluku tulee arvioni mukaan lisääntymään vuoteen 2015 mennessä noin 5 000 asukkaalla ja tämä tarkoittaa lisätarvetta myös vuokra-asuntojen osalta.

Kaupungin vuokrataaloyhtiössä on linjattu tulevaa asuntojen tarvetta ja laadittu alustava asunto-ohjelma vuoteen 2015 saakka. Asunto-ohjelma sisältää palveluasuntojen ja vuokra-asuntojen rakentamisen. Osa vanhoista vuokra-asunnoista jalostetaan palveluasuntokäyttöön.

Valtion asuntorahaston ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahti arvioi, että jopa 40 000 nykyistä aravavuokra-asuntoa eli noin 10 prosenttia koko aravakannasta on lähivuosina vähennettävä, koska vanhat asunnot eivät enää vastaa nykyajan asumistarpeita, korjaaminen on kannattamatonta, asunnot ovat väärissä paikoissa tai ne ovat jääneet tyhjiksi.

Kuitenkin samaan aikaan on tarvetta rakentaa uusia kohtuuhintaisia asuntoja sellaisille alueille, joissa on kysyntää. Järvenpää on tällainen asuntojen kysynnän alue, jossa uusille asunnoille on tilausta.

YLIMÄÄRÄÄINEN VALTUUSTO

Järvenpään kaupunginvaltuusto piti ylimääräisen kokouksen 7.4.2008. Kokous pidettiin poikkeuksellisesti Järvenpään Lukion tiloissa. Lukion tiloja on pelkästään kehuttu valmistumisesta lähtien. Ainakaan auditorion osalta en voi kehuihin yhtyä. Pidempi istuminen ainakin näin iäkkäämmällä ihmisellä oli yhtä tuskaa. Jalkoja ei saanut suoristettua eikä juuri liikuteltu. Tuloksena oli jalkojen puutumien. Ei ollut helppoa! Aiemmin on tarvinnut kärsiä ainoastaan muutamien puheterroristien esiintymisistä lehdistölle. Vaan nyt oli kärsimystä kaksin verroin.
Vilkkaimman keskustelun valtuuston kokouksessa aiheutti kaupungin ja kaupunkilaisten  kannalta merkittävä linjausesitys prosessimaiseen toimintatapaan siirtymisestä. Kaupungin kasvaessa, väestön ikääntyessä ja asukkaiden erityistarpeiden kasvaessa palveluiden kysyntä lisääntyy jatkuvasti.   Järvenpäässä onkin aloitettu vuonna 2005 kaupungin suunnitelmallinen johtamisjärjestelmän uudistamistyö. Kehittäminen on pahasti kesken, mutta haluttiin valtuuston silti käsittelevän siirtymistä prosessimaiseen toimintatapaa ja sen mukanaan tuomia muutoksia. Valtuutetut kannattivat lämpimästi johtamisjärjestelmän kehittämistä ja toivoivat valmistelun jatkamista edelleen tarkemman päätöksenteon pohjaksi. Valtuusto ei ollut vielä valmis päättämään edes periaatteellisesti siirtymisen ajankohdasta vaan antoi valtuudet valmistelun jatkamiselle.

 

VARASLÄHTÖ PUOLUEEN PUHEENJOHTAJA KISAAN JÄRVENPÄÄSSÄ

Demareiden puheenjohtajaehdokkaista kuusi oli noudattanut kutsua saapua Järven-
päähän lauantaina 5.4
Edellisen hallituksen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä oltiin lähes yhtä mieltä.
Varallisuusveron poistamista jo aiemminkin arvostellut Tuomioja sai tukea nyt kaikilta
muiltakin ehdokkailta. Tuomiojan mielestä jatkossa onkin tämänkaltaisista asioista
käytävä ennen päätöksentekoa laajempaa keskustelua.

Tuomiojan linjaus SDP:n politiikan siirtymisestä ehkä hieman liian oikealle, eläkeläisten
syrjäytyneiden, opiskelijoiden unohtaminen oli minunkin mielestä suurin syy viimevaalien
tappioon. Ihmisten unohtaminen koituu aina tappioksi, koska me ihmiset olemme juuri
äänestäjiä.

Jos tentin perusteella tulisi ehdokkaita asettaa järjestykseen, niin kyllä kaksikko
Tuomioja ja Filatov nousi muiden yläpuolelle. Ainakin minun mielestäni.
Että silleen.

 

Lehtiä lukemalla ja uutisia kuuntelemalla ei ole voinut välttyä seuraamasta valtion edesottamuksia Kemijärven suunnalla.
Mielestäni hyvä ystäväni Antero Möttönen on pistänyt asioita paperille hyvin kuvaavasti.

KUPPI NURIN KEMIJÄRVELLÄ
                                    
voi myös laulaa Malmstenin ´Totisen pojan jenkan´sävelellä

-Se sellujen keitto on Kemijärvellä
vuosikymmenet tarjonnut työtä,
tehdas lie virkaheitto kun täytyy tärvellä
homma omistajan oikkujen myötä.
Kas voittoja tarpeeksi tuottanut se ei
portin päälle on pantava lukko.

-Raaka-ainetta yhtiö löydä enää ei
vaikka etsisi kuinka hanakasti,
mikä lempo ne pohjoisen männiköt nyt vei
kunne piisanneet ovat tähän asti.
Stora Enso kun puut aikoo viedä etelään
rintamailla vaan sellua keittää,
loppu ahneella päättyä voi vetelään;
-sillä jälkensä aikoo ne peittää.

-Sanoi entinen koirakin luunsa haudaten
-sit´en syö enkä muillekaan anna,
sellutehdasta myydä ei, vaikka ostaen
joku tahtoisi tuottamaan sen panna.
Suomen sellua liikaa on tonni - parikin
sitä markkinat saata ei sietää,
venäjälle kun laitamme uuden vapriikin
osakkaille se nousua tietää.

-Jutun hoito jo hampaat viimeisetkin vei
hallitukselta Suomen tasavallan,
kun ne päättivät, -siihen kosketa me ei
edes pitkälläkään karahkalla.
Saa rengit taas häärätä niinkuin haluaa
isännät muka saata ei estää,
kansan kourasta kannikan jos ne kaluaa
sekin täytyy vain tyynesti kestää.

10.01.2008   antero

Että silleen

                                                            
VALTUUSTOSSA KUULTUA

Järvenpään kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa Järvenpäätalon Juhani Aho -saliin maanantai-iltana 21.1.2008. Kokous aloitettiin hiljaisella hetkellä edesmenneen kaupunginvaltuutettu Sirpa Laaksosen muistoksi.
Sirpa oli yhdistyksemme jäsen jonka olimme oppineet tuntemaan hyvin  aktiivisena ja puuhakkaana, tehtiinpä mitä tahansa oli Sirpa mukana. Sirpaa jää kaipaamaan koko yhdistyksemme jäsenistö.

Rantapuiston ja Sävelpuiston yleissuunnitelmasta virisi valtuustossa pitkä keskustelu. Yleissuunnitelmaa kiitettiin hyvästä vuorovaikutteisesta valmistelusta. Erityistä huomiota valtuutetut kiinnittivät pyöreän sirkusaukion viereen suunniteltuun kumpareeseen, jonka arvioitiin peittävän järvimaisemaa. Asiasta oltiin puolesta ja vastaan. Enemmistön päätöksellä valtuusto päättikin äänestysten jälkeen hyväksyä yleissuunnitelman niin, että kumpare poistetaan siitä. Lapset laaskekoon mäkeä vaikka Lepolan pelloilla!
Että silleen.

Pakolaisten ja paluumuuttajien vastaanottoa koskeva aloite todettiin loppuunkäsitellyksi. Järvenpäässä on vastaanotettu pakolaisia vuosina 1989–1995, mutta tällä hetkellä Järvenpään sosiaali- ja terveystoimella ei ole riittäviä resursseja uusien pakolaisryhmien vastaanottamiseen. Kokouksen päätteeksi vihreiden valtuustoryhmä esitti uuden aloitteen pakolaisryhmien vastaanottamisesta. Lisäksi kokouksessa esitettiin aloitteet Järvenpään oman asuntopoliittisen ohjelman valmistamiseksi ja koko Helsingin seudun yhteisen vuokra-asuntojen hakujärjestelmän luomiseksi.
Että silleen, meillä tehdään kerrankin tai ainakin esitetään tehtäväksi erilailla, kun Ruotsissa. Siellä hallitus valmistelee pakolaispolitiikan kiristämistä ja jopa pakolaisten takaisin lähettämistä lähtömaahan.
Näinhän Ruotsissa ei ole tehty koskaan.Olisikohan ongelmat lisääntyneet?
Seurataanpa mitenkä meillä Järvenpäässä menetellään jatkossa?

 3.3.2008 alkaen jokaisella järvenpääläisellä on asuinalueen mukaan nimettyinä oma väestövastuulääkäri ja väestövastuusairaanhoitaja. Tämä aiheuttaa muutoksia sekä ajanvarauspuhelinnumeroissa että vastaanottoajoissa. Uudet numerot ja ym. tiedot löydät mm. kaupungin nettisivuilta. Käyppä katsomassa.